Tampereen XIX flamencoviikon Flamencopäivä Metsossa 19.7.

17.7.2014

Tampereen XIX flamencoviikko ottaa varaslähdön festivaaliviikkoon jo tulevana lauantaina 19.7. jolloin pääkirjasto Metsossa vietetään Flamencopäivää klo 10.30-15. Ohjelmaa on niin lapsille kuin aikuisillekin ja tapahtumat sijoittuvat kirjaston eri osastoille.

Päivä alkaa lastenosastolla, jossa lapset pääsevät tutustumaan flamencon saloihin Anu Silvennoisen ja Toni Jokiniityn opastuksella klo 10.30–11.

Keskusaukiolla pääsee seuraamaan Paperikengät-tanssiteoksen work in progress -näytöstä klo 12. Teos on Anne Hyvärisen ja Anu Silvennoisen liikkeellinen tutkimusmatka muistojen ja juurien siirtymisestä kehollisesti kertojalta kuulijalle, ja se tutkii flamencoa uudenlaisessa teoskonseptissa. Teos saa ensi-iltansa loppuvuodesta 2014. Mukana work in progress -näytöksessä myös Toni Jokiniitty ja Mariska Roelofs.

Musiikkiosastolla voi nauttia Toni Jokiniityn kitarakonsertista klo 13 alkaen. Jokiniityn kanssa soittaa madridilainen Aires del Sur y del Norte -ryhmän perkussionisti Iván Mellén.

Konsertin jälkeen päivä jatkuu klo 14 musiikkiosastolla paneelikeskustelulla, jonka teema on ”Flamenco ja suomalaisuus”. Keskustelu paneutuu flamencon tilaan ja ilmenemismuotoihin Suomessa ja pohtii mm. miten flamenco on juurtunut suomalaiseen kulttuuriin ja miksi. Keskustelijoina Toni Jokiniitty, Iván Mellén, Suvi-Maria Helin, Mariska Roelofs ja Anu Silvennoinen. Puheenjohtajana Salla Korhonen.

Tampereen XIX flamencoviikko starttaa virallisesti maanantaina 21.7. Koko ohjelma löytyy osoitteesta www.tampereflamenco.com.