Tervamäki & Martin -ilta Tampere-talossa 27.3.2011
![]() Kaari Martin, Korppi ja Kello |
Kevään 2011 mielenkiintoisin tanssitapahtuma Tampereella! Tähtiballerina ja flamencon kapinallinen tulkitsevat Sibeliusta asenteella
Tähtiballerina Minna Tervamäen ja nykyflamencon edelläkävijä Kaari Martinin yhteinen teos On a string nähdään seuraavaksi Tampereella. Tampereen flamencoyhdistys on kutsunut Compañía Kaari Martinin tuottaman, paljon huomiota herättäneen teoksen Tampere-taloon maaliskuun lopussa. Lisäksi illassa nähdään naisten omat teokset SE2 sekä Korppi ja kello.
Aimo annos dramatiikkaa, yllätyksiä unohtamatta
Illan teokset tarjoavat dramatiikkaa ja visuaalista voimaa huumoria unohtamatta. Tanssijoiden karisma, taituruus ja erityinen musikaalinen tarkkuus luovat Tervamäki & Martin -illasta vaikuttavan kokonaisuuden.
Nykybalettia ja modernia flamencoa yhdistävä On a string on visuaalisesti vahva tulkinta Sibeliuksen viulukonsertosta. Esityksessä se kuullaan Pekka Kuusiston levytyksenä.
“Ensi-iltayleisö oli haltioissaan kahden voimakkaan näyttämöpersoonan kohtaamisesta ja tähän tunteeseen on helppo yhtyä, suurimmalta osin. (–) Teoksen alku- ja etenkin finaaliosuuksien koreografia ja presence, esiintymisen läsnäolo, nostivat tanssin musiikin rinnalle ja teki paljon soitetulle viulukonsertolle kunniaa.” Mika Saarelainen, HS 3.12.2010.
Tampereella nähdään myös kokonaan uusi tulkinta Tervamäen debyyttiteoksesta Something else?. Monia tulkintoja synnyttäneessä soolossa keskeisessä osassa on rautahame, joka voi sisältää yllätyksiäkin. Onko kysymyksessä häkki, hame, kehto vai kohtu?
Kaari Martin on modernin flamencon uranuurtaja, jonka teoksia on päästy näkemään Tampereella useasti aikaisemmin. Korppi ja kello -teoksen kimmokkeena on Roni Martinin soololevyn samanniminen kappale. Martin on saanut koreografina tunnustusta myös ulkomailla: hänen teoksensa Kerro minulle sade palkittiin Madridin koreografiakilpailussa 2006 ensimmäisenä ulkomaalaisena teoksena kilpailun viisitoistavuotisen historian aikana.
Tervamäki ensi kertaa Tampereella
Yllättäen Tervamäki & Martin -ilta on Kansallisbaletin tähtiballerinaksi nimitetyn Tervamäen pitkän uran ensimmäinen esiintyminen Tampereella. Tampere-talo on hänelle tuttu paikka, mutta vain katsomon puolelta. "Jään pian jo eläkkeelle Kansallisbaletista, mutta On a string on vasta alkua uudelle uralle koreografina ja omien projektien parissa", Minna Tervamäki kertoo.
Tervamäki & Martin -illan Tampere-talossa järjestää Tampereen flamencoyhdistys ry, joka tuottanut Tampereelle kotimaisia ja kansainvälisiä flamencokonsertteja ja tanssiteoksia yli 10 vuoden ajan. Yhteistyö Compañía Kaari Martinin kanssa on alkanut jo vuonna 2002.


